Perustuslakivaliokunta
Perustuslakivaliokuntajäsenyyteni aikana valiokunnassa on käsitelty muun muassa EU:n uutta perussopimusta (Lissabonin sopimus), parlamentin paikkajakoa, eurooppalaisten puolueiden rahoitusta sekä parlamentin työjärjestystä.
Työssäni perustuslakivaliokunnassa olen keskittynyt erityisesti EU:n avoimuuden lisäämiseen. Vuosina 2007-2008 toimin poliittisen ryhmäni ALDEn varjoraportoijana lobbareiden sääntöjä koskevassa mietinnössä ja varsinaisena raportoijana Euroopan oikeusasiamiehen asemaa koskevassa mietinnössä.
Olen erittäin iloinen, että saimme lisättyä lobbareiden toimintaan selvästi lisää läpinäkyvyyttä, sekä niistä avoimuutta lisäävistä muutoksista oikeusasiamiehen asemaan, jotka saimme vietyä läpi. Euroopan oikeusasiamiehen tehtävänä on valvoa, että EU:n viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.
Perustuslakivaliokunta hyväksyi yksimielisesti EU:n asiakirjojen avoimuutta koskevan lausuntoni 22. tammikuuta 2009. Valiokunnan hyväksymässä lausunnossa korostetaan erityisesti sitä, kuinka tärkeätä on, että oikeudellisen neuvonnan pitää olla lainsäädännöllisissä tapauksissa julkista.
Avoimuuden lisääminen on tärkeätä, koska se parantaa kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä tekee myös hallinnosta tehokkaampaa ja vastuullisempaa.
Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta
« takaisin
