Annelin ajatuksia Euroopan unionin tulevaisuudelle
.jpg)
Ajan turvallista Ihmisten Eurooppaa – tähän kuuluu avoin ja asiallinen
EU-kriittisyys, jossa unioni keskittyy olennaisiin asioihin, joissa unionin tasoisesta toiminnasta on hyötyä. Unionia ei saa pönkittää vain sen oman olemassaolon takia, vaan kansojen edun vuoksi. Ihmisiä ja heidän mielipiteitään on huomioitava nykyistä paremmin!
Terveyden ja hyvinvoinnin asiat pitää nostaa vahvemmin esille EU:n päätöksenteossa. Tällä hetkellä kilpailu- ja kauppapolitiikan ehdot sanelevat liiaksi EU-politiikan suunnan. Ympäristö, hyvinvointi ja työelämän asiat ovat yhä tärkeämpi osa elintasoa. EU:n päätökset vaikuttavat näihin asioihin yhä enemmän, myönteisesti ja kielteisesti. Tärkeitä asioita ovat muun muassa ilmastonmuutoksen torjunta, luonnosta huolehtiminen, puhtaan ruoan turvaaminen kaikille sekä kuluttajansuoja. Kaikki edellytyksiä sille, että arkemme olisi turvattu.
Alueiden Eurooppa. Euroopan erilaisia alueita ja niiden erilaisia vahvuuksia on arvostettava entistä vahvemmin. EU tarvitsee meitä kaikkia. Erilaisuudesta, ei eriarvoisuudesta, syntyy enemmän kuin osiensa summa.
Ihmisten välinen tasa-arvo on perusarvo, josta ei saa tinkiä – ei rodun, uskonnon, sukupuolen, iän tai kansallisuuden perusteella.
Euroopan unionin tulisi ottaa johtava, nykyistä aktiivisempi rooli veroparatiisien kitkemisessä. Myös pankkien ja vakuutusyhtiöiden valvontaa on tehostettava. Valvonta pitää olla avointa ja läpinäkyvää, jotta tiedämme, mitä on tapahtumassa.










