Hyvä tietää EU:sta

EU:ssa on 27 jäsenvaltiota, lähes puoli miljardia kansalaista ja 23 virallista kieltä. Ehdokkaina jäsenvaltioiksi ovat entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, Kroatia ja Turkki. Suomi liittyi EU:hun vuonna 1995 yhdessä Ruotsin ja Itävallan kanssa.

EU:n menot katetaan jäsenvaltioiden jäsenmaksuilla. Jäsenmaksujen osuus perustuu jäsenmaiden bruttokansantuotteeseen (BKT), arvonlisäveroon, yhteisön tulleihin ja tuontimaksuihin. Muita tuloja on alle prosentti.

EU:n kokonaisbudjetti vuosille 2007-2013 on 1,045 prosenttia alueen BKT:stä eli 862 miljardia euroa. Vuoden 2010 talousarviossa menot ovat 141,5 miljardia euroa. Vuonna 2008 Suomi maksoi EU:lle noin 318,5 miljoonaa euroa eli noin 60 euroa asukasta kohden. 

Yhteinen komissio ja neuvosto syntyivät vuonna 1967, kun EHTY:n, ETY:n ja EURATOMin toimielimet yhdistettiin. Parlamentin historia juontaa juurensa 1950-luvulle ja perustamissopimuksiin. Kansalaiset saivat valita parlamentin jäsenet ensimmäisen kerran välittömillä vaaleilla vuonna 1979. Vaalit pidetään joka viides vuosi, seuraavan kerran kesäkuussa 2014.

Euroopan parlamentissa on Lissabonin sopimuksen mukaan 751 jäsentä. Vuoden 2009 vaalien jälkeen parlamentin jäseneistä eli mepeistä reilut 35 prosenttia on naisia. 13 suomalaisesta mepistä 8 on naisia ja viisi miehiä. Suomen meppiryhmä on parlamentin naisvaltaisin.

Parlamentin jäsenet istuvat poliittisten ryhmien, eivät kansalaisuuden, mukaan. Suurimmat ryhmät ovat konservatiivit (EPP-ED, vuoden 2010 alussa 265 jäsentä, Suomesta kokoomus), sosialistit (PSE, 184 jäsentä, Suomesta SDP) sekä liberaalit (ALDE, 84 jäsentä, Suomesta keskusta ja RKP).

Suomalaiset ovat parhaiten edustettuina ALDE:ssa. Sen jäsenistä neljä eli 4,8 prosenttia on suomalaisia. Parlamentin konservatiiveista vain noin 1,5 prosenttia on suomalaisia, sosialisteista vain reilu prosentti.

Komissioon kuuluu vuoteen 2014 asti 27 komissaaria, yksi jokaisesta jäsenvaltiosta. Komission puheenjohtajana toimii portugalilainen José Manuel Barroso ja suomalaisjäsenenä Olli Rehn. Hän vastaa unionin talous- ja raha-asioista.

« takaisin