Sillanrakentaja -kirja 3.2.2010
Heitä, jotka ovat kiinnostuneita elämästäni ja kuvista, kehottaisin vierailemaan lähimmässä kirjastossa. Sieltä löytynee vuonna 2002 julkaistu kirjani Sillanrakentaja (WSOY), jossa pohdin yhteiskunnallisia ja poliittisia teemoja sekä juuriani.
Tasa-arvossa ei edistytty 25.11.2009
EU-jäsenmaiden ehdokkaat Barroson toisen komission jäseniksi on julkistettu. Ehdokkaista yhdeksän on naisia, mikä on saman verran kuin Barroson ensimmäisessäkin komissiossa. Euroopan parlamentin keskusta- ja liberaalipuolueita edustavan ALDE-ryhmän varapuheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki pitää valitettavana, että tasa-arvossa ei edistytty.
Jäätteenmäki kiittää ryhmäänsä kuuluvia eurooppalaisia puolueita siitä, että he ottivat tasa-arvonäkökulman huomioon nimittäessään ehdokkaitaan Barroson toiseen komissioon: lue lisää
Jäätteenmäki ja europarlamentti: tasa-arvoa EU:n ulkosuhdehallintoon 22.10.2009
Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki ja europarlamentti vaativat tasa-arvoa EU:n ulkosuhdehallintoon.
- Lissabonin sopimuksen myötä perustettava EU:n ulkoministerin virka ja unionin uusi ulkosuhdehallinto tulevat näyttelemään suurta osaa unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa 2010-luvulla. Ulkosuhdehallinnon johtoon ja muihin tehtäviin on valittava eteviä ja päteviä eurooppalaisia naisia ja miehiä sukupuolten tasa-arvonäkökulma huomioonottaen, Jäätteenmäki sanoi heti täysistuntoäänestysten jälkeen.
Euroopan parlamentti äänesti tänään 22. lokakuuta Strasbourgin täysistunnossa saksalaisen konservatiivin Elmar Brokin mietinnöstä EU:n ulkosuhdehallinnosta. ALDE-ryhmän varapuheenjohtajan Jäätteenmäen tarkistukset tasa-arvoon liittyen hyväksyttiin mietintöön sekä perustuslaki- että ulkoasiainvaliokunnassa alkuviikosta. Tänään ne saivat myös koko europarlamentin hyväksynnän. lue lisää
Yksin elävien arjen ongelmat esille - yhteisvastuu yksinäisyydestä 15.9.2009
Uutiskynnyksen ylitti tänään neljä kuukautta asunnossaan kuolleena olleen 58-vuotiaan naisen löytäminen.
- Kuoleman kynnyksellä meistä jokainen on täysin yksin, mutta kenenkään kuolema ei saa olla, kuten tässä tapauksessa, täysin irrallaan ihmisen lähiyhteisöstä. Olen erittäin huolissani siitä, miten moni suomalainen ihminen joutuu jatkossa kokemaan saman kohtalon, toteaa europarlamentaarikko, Keskustanaisten puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki.
Tilastokeskuksen mukaan 29 prosenttia suomalaisista naisista asuu yksin. Kaupungeissa luku on huomattavasti suurempi. lue lisää
Keskustan mepeille vahvat asemat parlamenttiin 17.7.2009
Uuden europarlamentin ensimmäisessä Srasbourgin täysistunnossa lyötiin tällä viikolla lukkoon parlamentin johtopaikat ja meppien valiokuntajäsenyydet. Keskustan mepit saivat vahvat asemat parlamentissa. Toisen kauden euroedustaja Anneli Jäätteenmäki toimii tällä kaudella keskusta- ja liberaalipuolueita edustavan ALDE-ryhmän varapuheenjohtajana:
- ALDE-ryhmän varapuheenjohtajana haluan erityisesti tehdä työtä sen eteen, että jatkossa ryhmä ottaa yhä entistäkin paremmin unionin päätöksenteossa pienten ja pohjoisten jäsenmaiden erityisolosuhteet huomioon. Tätä varten olemme aloittaneet säännölliset tapaamiset ALDEa edustavien Pohjoismaiden ja Baltian maiden edustajien kanssa, Jäätteenmäki kertoo. lue lisää
Belgian ja Suomen ex-pääministerit europarlamentin keskusta- ja liberaaliryhmän johtoon 30.6.2009
Tiedote 30. kesäkuuta 2009, julkaisuvapaa heti
Belgian ja Suomen ex-pääministerit europarlamentin keskusta- ja liberaaliryhmän johtoon
Keskustan MEP-valtuuskunnan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki valittiin tänään 30. kesäkuuta europarlamentin keskusta- ja liberaalipuolueita edustavan ALDE-ryhmän varapuheenjohtajaksi. Jäätteenmäki on nimitykseen tyytyväinen:
- Paikka ALDE-ryhmän puheenjohtajistossa avaa merkittävän vaikuttamismahdollisuuden parlamentin kolmanneksi suurimmassa ryhmässä. Odotan hyvää yhteistyötä ALDE-ryhmän uudelta puheenjohtajalta Guy Verhofstadtilta, Belgian entiseltä pääministeriltä, Jäätteenmäki sanoi heti valinnan jälkeen.
Jäätteenmäki haluaa tuoda ALDE-ryhmän puheenjohtajistoon uusia ja raikkaita ajatuksia avoimemman ja vähemmän byrokraattisen Euroopan puolesta. Hän aikoo myös tehdä työtä sen eteen, että jatkossa ALDE-ryhmä ottaa yhä entistäkin paremmin unionin päätöksenteossa pienten ja pohjoisten jäsenmaiden erityisolosuhteet huomioon.
Jäätteenmäki toimi europarlamenttikaudella 2004-2009 perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtajana. Valiokuntapaikoista päätetään tarkemmin tällä ja ensi viikolla.
Lisätietoja:
MEP Anneli Jäätteenmäki, +32 (0)2 284 5614
Jäätteenmäki korostaa yhteistyön tärkeyttä maatalousasioissa 2.6.2009
Parlamentin konservatiiviryhmä on julkaissut vaalivihkosen, jossa se kirjaa kymmenen päätavoitettansa seuraavaksi parlamenttikaudeksi vuosiksi 2009-2014. Yksi konservatiiviryhmän päätavoitteista on unionin budjetin totaalinen uudistaminen. Konservatiivien vaalitavoitteissa lukeekin seuraavaa:
- The EPP-ED believes that the European Union’s financing model is exhausted and should therefore be substantially reformed. Indeed, the political union of a Europe of 27 still has the budget of the small economic community of the 1980s. Its expenditure focuses far too much on traditional policies, to the detriment of the more innovative measures demanded by the Lisbon Strategy.
Parlamentin perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtajan Anneli Jäätteenmäen mukaan tämä tavoite ei jätä maataloustukien osalta mitään arvailujen varaan. Vaatimalla suuria rakenteellisia muutoksia EU:n budjettiin ja vähennyksiä unionin perinteisiin politiikkalohkoihin, kuten maatalouteen ja aluekehitykseen, konservatiivit ovat nyt ajamassa EU:n maataloutta alas vähintäänkin yhtä kovilla otteilla kuin liberaalit. lue lisää
Sdp:n Urpilainen tarjoaa kylmää kyytiä palkansaajille
Suomen Keskustanaisten puheenjohtajan, eurovaaliehdokas Anneli Jäätteenmäen mielestä Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen tarjoaa kylmää kyytiä suomalaisille palkansaajille esityksellään EU:n yhtenäisestä minimipalkasta.
Urpilainen teki esityksensä MTV3:n Huomenta Suomessa tänään tiistaina. lue lisää
Suomi aktiivisiin toimiin finanssivalvonnan puolesta 31.5.2009
Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki Helsingissä sunnuntaina 31.5.2009, julkaisuvapaa heti
Suomi aktiivisiin toimiin finanssivalvonnan puolesta
Euroopan komissio julkisti keskiviikkona ehdotuksensa finanssivalvonnan uudistamisesta.
Keskitettyä eurooppalaista finanssivalvontaa tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Vain rajat ylittävällä yhteistyöllä on mahdollista estää tulevat talouskriisit. Rahoitusjärjestelmän toiminta koskettaa kaikkia eurooppalaisia veronmaksajia. lue lisää
Lylyn SAK tasa-arvotaistelun kärkeen 16.5.2009
Keskustanaisten puheenjohtaja, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki keskustanaisten edustajakokouksessa Oulussa lauantaina 16.5.2009
Lylyn SAK tasa-arvotaistelun kärkeen
Lauri Lyly nousi SAK:n uudeksi puheenjohtajaksi naisten ansiosta. Se velvoittaa Lylyä uudistamaan Suomen suurin palkansaajakeskusjärjestö niin, että se astuu palkkatasa-arvotaistelussa kehityksen kärkeen.
Lylyllä on nyt näytön paikka! Sukupuolten välinen palkkaero on Suomessa EU-maiden viidenneksi suurin. Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen samapalkkaisuusohjelman tavoitteena on kaventaa naisten ja miesten välistä palkkaeroa viidellä prosenttiyksiköllä vuoteen 2015 mennessä.
Tavoitteesta huolimatta naisten ja miesten välinen palkkaero on kaventunut ainoastaan yhden prosenttiyksikön Suomessa viimeisen viiden vuoden aikana. Hitaasta edistyksestä työmarkkinajärjestöt ja hallitus eivät kiitosta saa.
Toivottavasti SAK:ssa alkavat puhaltaa nyt uudet tasa-arvon tuulet. Lylyn valinta osoitti, että miesvaltaiset teollisuusliitot eivät enää pysty yksin päättämään SAK:n asioista. Mukaan päätöksentekoon on otettava yhä enemmän naisia.
Lauri Lyly on asettanut tavoitteekseen seitsemän vuoden pestin SAK:n puheenjohtajana. Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan Jaakob palveli Laabania seitsemän vuotta saadakseen omakseen tämän ihanan tyttären Raakelin.
Lauri Lyly saa, jos ei nyt ihanaa tytärtä, niin ainakin Suomen naisten kunnioituksen, jos hän onnistuu seitsemässä vuodessa yhdessä muiden osapuolten kanssa toteuttamaan palkkaerojen kavennustavoitteen. Lylylle on taattu pysyvä paikka Suomen historiassa, jos hän ottaa tasa-arvotaistelussa johtavan roolin.
SAK on avainasemassa, mutta tavoitteen toteuttamiseen tarvitaan kaikkia osapuolia, niin miehiä kuin naisia. Keskustanaiset toivottaa onnea ja menestystä SAK:n uudelle puheenjohtajalle!
