Poliittisen johtajan yhtenä keskeisenä tehtävänä on neuvotella, pitää yhteyttä, luoda alliansseja ja purkaa ennakkoluuloja. Näissä asioissa henkilökemia ja sukupolvihistoriat vaikuttavat yllättävän paljon.

Puheenjohtajaan henkilöityy aina jotain puolueestaan. Hän on jollakin tapaa edustamansa yhteisön kuva. Sellaisena hän on viesti, sanoma ja symboli edustamistaan asioista.

Julkisuudessa hän puhuu puolueen suulla pienissäkin asioissa, myös sanattoman viestinnän tasolla. Hän kertoo puolueen kantoja jo asemansa vuoksi.

Iso asia on osattava perustella lyhyesti ja ytimekkäästi. Lisäksi hänen on osattava sanoa tarkasti se, mikä pitää sanoa ja jättää mahdollisimman paljon väljyyttä sinne, missä väljyyttä tarvitaan.

Koska poliittinen johtaja on “kuva”, hän myös kuluu vääjäämättä. Pysyäkseen uskottavana hänen on noustava keskeisiin asemiin tai hänen on koottava hahmoonsa koko ajan kasvavia yhteiskunnallisia latauksia.

Tällainen latauksia keräävä ja niitä työstävä poliitikko toimii suoraan kansan kautta, omaa puoluettaan laajemman yleisön odotusten ukkosenjohdattimena. Tällainen asema on tietenkin henkisesti kuluttavaa, ellei se ole osa ihmisen persoonaa.

Poliittisen johtajan keskeinen ominaisuus on hänen kykynsä juoksuttaa asioita eteenpäin. Tämä liittyy johtamisen yleispätevään puoleen, mutta myös siihen, ettei politiikassa voi koskaan tavoitella minkään asian pysyvää ratkaisua. On vain käytettävä vallitsevat olot siihen määrään hyvää kuin kulloinkin on mahdollista.

Puheenjohtaja joutuu jossain vaiheessa päätöstilanteisiin, joissa ei enää voi kysyä keneltäkään. Asia on ratkaistava yksin. Kovimman paikan edessä puoluejohtaja on silloin, kun hän joutuu toimimaan oman joukkonsa lyhyen tähtäimen etua vastaan jonkin yleisemmän näkökohdan vuoksi.

Tämä on johtajan osa. Vasta historiankirjoittajat pääsevät arvioimaan, menivätkö ratkaisut oikein vai väärin.

Vielä hankalampi on tilanne, jossa suurten joukkojen ryhmäitsekkyys estää oikeat toimenpiteet. Parlamentaarisen järjestelmän pitää siksi olla sellainen, että maahan ei muodostu ns. 60 prosentin demokratiaa, jossa hyvinvoiva kuudennes elää miten mielii välittämättä lainkaan siitä, mitä 40 prosenttia kansasta kokee.

Päätökset tehdään aina eturistiriitojen puristuksessa, aikapaineessa, epätäydellisen informaation vallitessa, yhteismitattomia asioita järjestykseen pannen. Mauno Koiviston sanoin politiikka on aina väärää, jostakin näkökulmasta. Siksi myös puolueen puheenjohtajan perusominaisuus on nyt ja tulevaisuudessa vaisto.

Hyvä puheenjohtaja on kuin saarnamies tai –nainen, jonka ominaisuuksia piispa Eero Huovinen on ansiokkaasti listannut Martti Lutheria siteeraten: “Hänen tulee antaa jokaisen pilkata ja häväistä itseään.” Tähän pitää jokaisen suuren puolueen puheenjohtajan olla valmis.