Olisiko EU:sta rauhanvälittäjäksi? 5.1.2010
Euroopan parlamentin kevätkausi pyörähtää ensi viikolla käyntiin, kun Barroson toisen komission komissaariehdokkaat saapuvat parlamenttiin kuultavaksi.
Olli Rehn, Suomen ehdokas komissioon, on talous- ja raha-asioista vastaavan valiokunnan kuultavana heti maanantaina. Samana päivänä ulkoasianvaliokunnan, jossa olen jäsenenä, tentattavaksi saapuu EU:n tuore ulkoministeri Catherine Ashton.
Me ALDE-mepit olemme suunnitelleet omassa ryhmässämme huolella Ashtonille esitettäviä kysymyksiä. Yhtä huolellisesti ovat komissaariehdokkaat valmistautuneet vastaamaan. Yllätyskysymyksiä ei sallita eivätkä vastauksetkaan varmaan mitään yllätyksiä ole.
Ashtonin kuuleminen osuu mielenkiintoiseen aikaan. EU:n pitäisi pystyä tiivistämään yhteistyötään ulkopolitiikassa. Kansainvälisissä uutisissa on lomien aikana näkynyt vain Obama ja Brown. Eurooppalainen näkemys on puuttunut. Missä ovat EU-johtajat? Ulkopoliittista arvovaltaa eivät tuo rakenteet vaan viisaat mielipiteet ja ratkaisuehdotukset.
Nyt olisi EU-valtioiden aika miettiä yhdessä eurooppalainen yhteinen näkemys terrorismin kitkemiseksi ja Afganistanin sodan lopettamiseksi. Tähänastiset tulokset eivät ole lupaavia. Kaivataan muutakin kuin aseita ja väkivaltaa. Tässä on haastetta EU:lle. Pystyykö se haasteeseen vastaamaan?
Aion kysyä Ashtonilta:
- Miten suuret EU-jäsenmaat saadaan paremmin mukaan unionin yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan?
- Miten EU aikoo sopeuttaa yhteistä ulkopolitiikkaansa muuttuvassa maailmassa, jossa uusien nopeasti kasvavien maiden - kuten Kiina ja Intia - merkitys maailmanpolitiikassa on yhä kasvamaan päin?
- Miten Afganistanin kriisi saataisiin ratkaistua?
Ulkoasianvaliokuntaan saadaan ensi viikolla toinenkin komissaariehdokas kuultavaksi, kun Štefan Füle, ehdokas unionin laajentumisesta ja naapuruuspolitiikasta vastaavaksi komissaariksi, saapuu valiokuntaan tiistaina.
Komissaariehdokkaiden vastaukset parlamentin ennakkokysymyksiin löytyvät parlamentin kotisivujen kuulemisosiosta englanniksi. Komissaarikuulemisia voi puolestaan seurata suorana lähetyksenä parlamentin kotisivuilla.
Odotan innolla mielenkiintoisia kuulemisia!
Anneli
Kuulemisaikataulu:
http://www.europarl.europa.eu/eplive/expert/multimedia/20091217MLT66667/media_20091217MLT66667.pdf
Kuulemissivut:
http://www.europarl.europa.eu/hearings/default.htm?language=fi

