Kolumni Suomenmaassa: Nato hakee uutta roolia 27.11.2009
Sotilasliitto Nato, Yhdysvallat ja presidentti Barack Obama ovat Afganistanissa perimmäisten kysymysten äärellä. Mieli tekisi huudahtaa, erityisesti suomalaisille, armeijan entistä komentajaa Gustav Hägglundia mukaillen: Tulkaa pois sieltä!
Jos historiasta jotain voi oppia, niin ainakin sen, ettei Afganistania kyetä turvallisesti hallitsemaan pelkästään aseita kalistelemalla.
Naton Afganistan-operaatio on suurissa vaikeuksissa. Rauhaa ei ole kyetty turvaamaan. Afganistanilaiset samaistavat ISAF-joukot Yhdysvaltain joukkoihin. Naton tulevaisuus uskottavana kansainvälisenä järjestönä on nyt mitä suurimmassa määrin kiinni Afganistanista.
Parhaillaan Nato rakentaa uutta strategiaa, jonka halutaan vastaavan 2000-luvun turvallisuushaasteisiin. Strategia julkaistaan vuoden kuluttua. Se tulee kattamaan muun muassa energiaturvallisuuden, ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat uhkakuvat, kyberturvallisuuden ja tietenkin Afganistanin kaltaiset niin kutsutut ”epäonnistuneet” valtiot. Eli ongelma-alueet, joista Naton ja muiden kansainvälisten organisaatioiden piirissä on puhuttu vuosikausia.
Nato laajentaa turvallisuuspolitiikan alaa sisällyttämällä siihen uusia alueita. Mutta onko Nato oikea toimija turvaamaan energian saatavuutta? Miten Nato aikoo toimia kyberturvallisuuden hyväksi tai ilmaston muutosta hillittäessä? Avoimia ja mielenkiintoisia kysymyksiä riittää.
Naton rooliin näyttää kuuluvan, että se jo olemassaolollaan luo vastakkainasetteluja. Nato tuskin tietoisesti hakee vastakkainasetteluja, mutta ne ovat – ehkä historiasta johtuen – sen suurin rakenteellinen ongelma.
Venäjä näkee Naton uhkana, halusipa Nato sitä tai ei. Kuvaavaa on, että Georgian kriisin jälkeen Naton ja Venäjän keskusteluyhteydet olivat poikki kuusi kuukautta. Venäjä arvostelee jatkuvasti Naton laajentumista. Myös muita erimielisyyden aiheita on riittänyt, kuten esimerkiksi jo kuopattu Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmän sijoittaminen Puolaan ja Tshekkiin.
Suomen pitää tehdä yhteistyötä Naton kanssa. Suomen ei kuitenkaan pidä liittyä järjestöön, joka herättää ristiriitoja ja luo vastakkainasetteluja. Nato-liittoutumattomuus ei ole hävettävä asia. Se on kypsän valtion moderni vaihtoehto. Suomi on samassa joukossa mm. Ruotsin, Itävallan, Irlannin ja Sveitsin kanssa.
Tällä hetkellä Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on oikea turvallisuuspoliittinen viitekehys Suomelle. Lissabonin sopimuksen myötä yhteistyön syventämiselle avautuu uusia mahdollisuuksia. Eurooppalaisissa yhteyksissä Suomi voi edelleen kehittää siviilikriisinhallintaa, jonka merkitys vain kasvaa. Siviilikriisinhallinnan tärkeys myönnetään mielihyvin myös Naton piirissä.
EU:n tärkein voimavara on sen pehmeä voima. Näin tulee ollakin. EU on oikea taho ilmaston muutoksen vastaisten toimien ja energiaturvallisuuden kehittäjäksi Euroopassa. On vaikea kuvitella Natoa ilmastopolitiikan edelläkävijänä. EU on luonteva neuvottelukumppani Kiinalle ja Yhdysvalloille, Nato ei ole.
Nato jatkaa uuden identiteettinsä etsintää. Haluaako Nato irti vastakkainasettelusta Venäjän kanssa? Miten kehittyy Yhdysvaltain rooli? Kysymysten keskellä selvää kuitenkin on, että uudet uhat vaativat entistä tiiviimpää yhteistyötä. Vastakkainasettelujen ajan pitäisi olla ohi.
