Nyt Rehn EU:n ulkoministeriksi 3.10.2009
Tiedote lauantaina 3. lokakuuta 2009, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki Irlannin kansanäänestyksestä
Irlannin kansanäänestyksen tulos on voitto EU:n yhtenäisyydelle. Tulos velvoittaa EU:ta toimimaan nykyistä tehokkaammin kansalaisten Euroopan puolesta. Se velvoittaa EU:ta toimimaan myös nykyistä tehokkaammin talous- ja työttömyyskriisin voittamiseksi.
Toisenlainen tulos olisi pitkittänyt entisestään jo nyt pitkäksi venynyttä unionin institutionaalista kriisiä. Nyt voidaan keskittyä olennaiseen.
Lissabonin sopimuksella EU:lle perustetaan ulkoministerin virka. Suomen hallitus on asettanut Olli Rehnin Suomen ehdokkaaksi komissioon ja hänellä on erinomaiset mahdollisuudet EU:n ensimmäiseksi ulkoministeriksi.
Nyt pitää yli puoluerajojen tehdä työtä, jotta suomalainen valitaan EU:n ensimmäiseksi ulkoministeriksi. Se on Suomen etu.

