Keskustan mepeille vahvat asemat parlamenttiin 17.7.2009
Uuden europarlamentin ensimmäisessä Srasbourgin täysistunnossa lyötiin tällä viikolla lukkoon parlamentin johtopaikat ja meppien valiokuntajäsenyydet. Keskustan mepit saivat vahvat asemat parlamentissa. Toisen kauden euroedustaja Anneli Jäätteenmäki toimii tällä kaudella keskusta- ja liberaalipuolueita edustavan ALDE-ryhmän varapuheenjohtajana:
- ALDE-ryhmän varapuheenjohtajana haluan erityisesti tehdä työtä sen eteen, että jatkossa ryhmä ottaa yhä entistäkin paremmin unionin päätöksenteossa pienten ja pohjoisten jäsenmaiden erityisolosuhteet huomioon. Tätä varten olemme aloittaneet säännölliset tapaamiset ALDEa edustavien Pohjoismaiden ja Baltian maiden edustajien kanssa, Jäätteenmäki kertoo.
ALDE-ryhmässä on yhteensä 17 edustajaa Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Nämä edustavat noin 20 prosenttia koko ryhmästä, sillä ALDE-ryhmään kuuluu tällä hetkellä yhteensä 84 edustajaa.
Jäätteenmäen lisäksi keskustaa edustaa parlamentin ALDE-ryhmässä Hannu Takkula ja Riikka Manner. He molemmat saivat haluamansa valiokuntajäsenyydet: Hannu haluamansa paikan kulttuuri- ja koulutusvaliokunnassa ja Riikka haluamansa paikan aluekehitysvaliokunnassa. Jäätteenmäki toimii jatkossa jäsenenä ulkoasiainvaliokunnassa. Valiokuntien varajäsenyydet ovat vielä osittain auki.

