Ulko- ja turvallisuuspolitiikka

Uusisuomi.fi -blogi: Avioero ja talo myyntiin! 18.5.2009

Mistä tietää, että vaalit lähestyvät? Sen tietää esimerkiksi siitä, että ehdokkaista yritetään levittää juoruja eli ns. varmoja tietoja, joiden kai oletetaan vahingoittavan ehdokkaita. Itselleni ilmiö on tuttu jokaisten vaalien edellä, joihin olen osallistunut.

Otetaanpa muutama tuore esimerkki. Ilta-Sanomien tähtitoimittaja Rita Tainola soitti jokin aika sitten miehelleni tarkistaakseen jossakin seurueessa kuulemansa “varman” tiedon. Sen mukaan avioliittoni olisi loppu ja olisimme eroamassa. Rita jäi ilman uutista. Emme ole harkinneet avioeroa. lue lisää

Ex-pääministerit yhteistyössä: tasa-arvolle historiallinen voitto europarlamentissa 7.5.2009

Euroopan parlamentti hyväksyi tänään 7. toukokuuta Dehaenen mietinnön  Lissabonin sopimuksen vaikutuksista Euroopan unionin institutionaalisen tasapainon kehittymiseen liittyen. Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk.) iloitsee parlamentin tämänpäiväisestä äänestystuloksesta:

- Päätös on parlamentin suunnalta merkittävä signaali neuvostolle ja komissiolle, että tasa-arvotalkoissa on viimeinkin aika kääriä hihat ja ryhtyä tositoimiin! EU:n neljässä tulevassa huippuvirkanimityksessä on noudatettava sukupuolten välistä tasapainoa eikä näihin kaikkiin virkoihin saa täten valita samaa sukupuolta edustavia henkilöitä, Jäätteenmäki sanoi heti äänestysten jälkeen 7. toukokuuta. lue lisää