facebook

Uusisuomi.fi -blogi: Avioero ja talo myyntiin! 18.5.2009

Mistä tietää, että vaalit lähestyvät? Sen tietää esimerkiksi siitä, että ehdokkaista yritetään levittää juoruja eli ns. varmoja tietoja, joiden kai oletetaan vahingoittavan ehdokkaita. Itselleni ilmiö on tuttu jokaisten vaalien edellä, joihin olen osallistunut.

Otetaanpa muutama tuore esimerkki. Ilta-Sanomien tähtitoimittaja Rita Tainola soitti jokin aika sitten miehelleni tarkistaakseen jossakin seurueessa kuulemansa “varman” tiedon. Sen mukaan avioliittoni olisi loppu ja olisimme eroamassa. Rita jäi ilman uutista. Emme ole harkinneet avioeroa.

Toinen esimerkki. Tänään iltapäivällä tuttu lapualainen kampaaja soitti ja sanoi kuulleensa asiakkaaltaan “varman” tiedon, että “Anneli on hylkäämässä nyt Lapuan kokonaan ja hänen talonsa Lapualla on myynnissä”. Tieto ei pidä paikkaansa.

Täytyy lopettaa esimerkit. Noistakin saanee jo kunnon kohuotsikot: Jäätteenmäki huhumyllyssä – ei savua ilman tulta!

Eihän tällaisilla juoruilla ole sinänsä suurta merkitystä. Huhujen levittämisen tarkoituksena lienee kuitenkin vahingoittaa ehdokkaan vaalimenestystä. Eli joku näkee sen vaivan, että levittää tahallaan vääriä tietoja mustamaalaamisen tarkoituksessa.

Negatiivinen kampanjointi on vanha keksintö. Kirjoitin näillä palstoilla aiemmin konsulikampanjaa muinaisessa Roomassa käyneen Ciceron saamista vaalitaisteluohjeista.

Cicero sai tällaisia ohjeita yli 2000 vuotta sitten: “Yritä myös, jos se mitenkään on mahdollista, herättää epäilyksiä vastustajiasi kohtaan: koska heidän törkeät tapansa tunnetaan, on uskottavaa, että he syyllistyvät myös rikoksiin tai irstauteen tai lahjontaan.”

Positiivisiakin asioita tapahtuu. SAK sai muutama päivä sitten uuden puheenjohtajan. Lauri Lyly nousi SAK:n johtoon naisten ansiosta. Se velvoittaa Lylyä uudistamaan Suomen suurin palkansaajakeskusjärjestö niin, että se astuu palkkatasa-arvotaistelussa kehityksen kärkeen.

Lauri Lyly on asettanut tavoitteekseen seitsemän vuoden pestin SAK:n puheenjohtajana. Se tuo asiaan suorastaan vanhatestamentillisia ulottuvuuksia.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan Jaakob palveli Laabania seitsemän vuotta saadakseen omakseen tämän ihanan tyttären Raakelin. Raamatusta muistamme myös seitsemän lihavaa ja seitsemän laihaa vuotta.

Suomi ei suinkaan ole mikään tasa-arvon mallimaa, kuten juhlapuheissa usein väitetään. Sukupuolten väliset palkkaerot ovat Suomessa EU-maiden viidenneksi suurimmat. Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen samapalkkaisuusohjelman tavoitteena on kaventaa naisten ja miesten välistä palkkaeroa viidellä prosenttiyksiköllä vuoteen 2015 mennessä.

Lauri Lyly saa, jos ei nyt ihanaa tytärtä, niin ainakin Suomen naisten kunnioituksen, jos hän onnistuu seitsemässä vuodessa yhdessä muiden osapuolten kanssa toteuttamaan palkkaerojen kavennustavoitteen. SAK on avainasemassa.

Lylylle on taattu pysyvä paikka Suomen historiassa, jos hän ottaa tasa-arvotaistelussa johtavan roolin ja tavoite toteutuu. Naiset katsovat sinuun, Lauri. Älä petä Suomen naisia!

« takaisin