Puheenvuoro täysistunnossa Euroopan oikeusasiamiehen toiminnasta vuonna 2007 23.10.2008
Anneli Jäätteenmäki (ALDE). – Arvoisa puhemies, kiitokset oikeusasiamiehelle ja hänen koko toimistolleen arvokkaasta työstä hyvän hallinnon ja avoimuuden eteenpäin viemiseksi! lue lisää
Kolumni Etelä-Saimaassa: Ilmastonmuutoksesta tullut eurooppalaisten päähuolenaihe 20.10.2008
Samaan aikaan kun syyskuun hirmumyrskyt Meksikonlahden ympärillä ovat aiheuttaneet alueen rantavaltioille jopa useiden kymmenien miljardien eurojen tuhot, ollaan myös Euroopassa yhä huolestuneempia ilmastonmuutoksen tuomista ongelmista. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan eurooppalaiset pitävät ilmastonmuutosta maailman tämän hetken vakavimpana ongelmana heti köyhyyden jälkeen.
Euroopan parlamentin väliaikainen ilmastonmuutosvaliokunta kokoontui syksyn ensimmäiseen istuntoonsa syyskuun kolmannella viikolla käsittelemään valiokunnan tilaamaa kyselytutkimusta eurooppalaisten asenteista ilmastonmuutosta kohtaan. Tutkimuksen teki varsin laajalti arvostettu Eurobarometri ja siihen haastateltiin yli 30 000 eurooppalaista. lue lisää
Kolumni Ilkassa: Nimetöntä avoimuutta 16.10.2008
Kun on taistellut EU:ssa ja Suomessa avoimuuden puolesta monella rintamalla, sitä ilahtuu aina, kun havaitsee, että avoimuus lisääntyy. Mutta avoimuuden nimissä ei aina olla kovin avoimia.
Nythän on mainostettu suorastaan avoimuuden riemuvoittona, kun ulkoministeri Alexander Stubb antoi Helsingin Sanomien julkaista suurlähettiläiden arvioita maailman menosta. Tässä avoimuudella hämätään ja johdetaan harhaan.
En parhaalla tahdollakaan pidä kovin avoimena sitä, että arvioita ulkopolitiikasta esitetään nimettöminä ja kasvottomina. Avoimuuteen kuuluu omalla nimellä esiintyminen. Nimetön ja kasvoton ulkopolitiikka ei ole avoimuutta. lue lisää
Kolumni Ristiinalaisessa: Kukkarovallasta kansanvaltaan 15.10.2008
Kohta valitaan Suomen kunnissa ne valtuustot, joissa päätetään, millä tavoin lapsista, nuorista, sairaista ja vanhuksista huolehditaan. Valtuustoilla on suuri valta myös siihen, millaisiksi elinolot ja asumisympäristö muotoutuvat.
Kuntien peruspalvelut ovat pääosa kaikista julkisista hyvinvointipalveluista. Turvalliseen ja hyvään elämään kuuluu, että perusasiat ovat kunnossa jokaisessa Suomen kunnassa. Oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoisuutta on se, että ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti.
Perustuslaki takaa kaikille kansalaisille taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset perusoikeudet. On pidettävä huolta, että perustuslain ylevät pykälät eivät jää sanahelinäksi, vaan niitä noudatetaan myös käytännön elämässä, niin Mikkelissä kuin Ristiinassa, niin Pertunmaalla kuin Savonlinnassa. lue lisää
Kolumni Europe´s World: Let´s go back to one commissioner per country 14.10.2008
Ireland’s “no” to Lisbon is hardly surprising when you consider what the people of Europe really want from constitutional reform. The Laeken declaration that launched the reform process back in 2001 spelt out those demands. It said “citizens are calling for a clear, open, effective, democratically-controlled Community approach, and therefore the Union needs to become more democratic, more transparent and more efficient.” the Lisbon treaty is in practice the exact opposite. We were handed down complex and unreadable texts, negotiated in secret and without public scrutiny. A post-referendum Eurobarometer survey found that more than half of the Irish people who decided not to vote said this was due to their lack of understanding of the treaty. In the circumstances, abstention was a rational choice. lue lisää
Kirjoitus Karjalaisessa: EU vaarallisella tiellä pakottaessaan Irlantia uuteen kansanäänestykseen
Brysselistä kantautuneiden tietojen mukaan EU on suunnittelemassa pakkotoimenpiteitä Irlantia vastaan, jotta maa järjestäisi uuden kansanäänestyksen Lissabonin sopimuksesta viimeistään ensi syksynä. Tällä suunnitelmalla EU on ampumassa pahasti omaan jalkaansa.
Irlannin kesäkuun kielteisen kansanäänestyksen jälkeen olen saanut keskustella kymmenien irlantilaisten asiantuntijoiden ja parlamentaarikkokollegojeni kanssa siitä, miten unionin sopimuskriisistä päästäisiin parhaiten eteenpäin. Poikkeuksetta jokainen on ollut samaa mieltä yhdestä asiasta: Irlanti tarvitsee nyt aikaa, ja EU:n ei pidä alkaa sitä asiassa neuvomaan. lue lisää
Puheenvuoro täysistunnossa EU:n lainsäädäntötyön avoimuudesta 10.10.2008
Arvoisa Puhemies!
Demokraattisissa maissa lainsäädäntötyö on avointa ja julkista. Kansalaisilla on mahdollisuus tietää, miten heidän edustajansa ovat äänestäneet ja mitkä seikat ovat päätöksen perusteluna. EU:ssa näin ei valitettavasti ole. lue lisää
Kolumni Suomenmaassa: Hiekalle rakennettu hyvinvointi
Elämme merkillisiä aikoja. Kapitalismin ja markkinatalouden keulakuvassa Yhdysvalloissa valtio panee satoja miljardeja dollareita veronmaksajien rahoja pankkien pelastamiseen. Silti pankkeja kaatuu. Paniikki leviää Euroopassa, tuomiopäivän profeetat ovat liikkeellä.
Amerikkalaiset isot investointipankit ja vakuutuslaitokset pelastetaan kiinalaisten rahoin. Eikö olekin kummallista, että kapitalistinen USA pysyy pystyssä kommunistisen Kiinan rahoilla. Yhdysvallat ja Kiina ovat kietoutuneet toisiinsa hämmentävän tiiviisti. lue lisää

