Kolumni Suomenmaassa: Kun EU-katto romahti 12.9.2008
EU-parlamentin katto romahti kesällä Strasbourgissa. Viime viikolla parlamentin istunnon piti olla Strasbourgissa, mutta katon romahtamisen takia istunto siirrettiin Brysseliin. Sitä ei monikaan EU-parlamentaarikko murehtinut, vaikka monet, minä muiden mukana, olivat jo ehtineet varata lentonsa Strasbourgiin.
Katon romahdus toi jälleen päivänvaloon EU-parlamentin kahden istuntopaikan älyttömyyden. Kallista rekkarallia on päivitelty vuosikaudet, mutta muutosta ei ole näköpiirissä. Katon romahdus ei taida riittää älyttömyyden lopettamiseen. Koko parlamenttirakennuksen pitäisi kai luhistua ennen kuin siirryttäisiin yhden paikan systeemiin.
Katon romahdus kuvatkoon myös EU:n yhä syvempää umpikujaa perussopimuskriisissä. Irlannista kantautuneiden tietojen mukaan maan hallituksella ei ole vielä minkäänlaista suunnitelmaa siitä, mitä se haluaa alkukesästä kansanäänestyksessä kumotulle Lissabonin sopimukselle tehdä.
Sopimuksen kannattajat ovat vaatineet ponnekkaasti uuden kansanäänestyksen järjestämistä pikaisesti, jotta “väärä” äänestystulos voitaisiin korjata mahdollisimman pian “oikeaksi”. Tämä ei olisi kuitenkaan mikään ratkaisu itse ongelmaan.
Irlannin kansanäänestyksen tulosta on kunnioitettava. Ei voi olla niin, että vain kansanäänestyksen “kyllä” -vastaus kelpaa EU-johtajille. Toisaalta uudessa kansanäänestyksessä sopimus äänestettäisiin Irlannissa luultavasti kumoon vielä selvemmin luvuin kuin kesäkuussa.
Oman komissaarin menettäminen oli yksi irlantilaisten suurimmista syistä äänestää Lissabonin sopimusta vastaan. Yksi ratkaisu sopimuskriisiin voisi olla, että jokainen jäsenmaa saisi myös tulevaisuudessa pitää oman komissaarinsa.
Tässä olisi Suomella aktiivisen toiminnan paikka. Suomen etujen mukaista on varmasti se, että meilläkin on oma komissaari. Tämän on kokemus osoittanut, vaikka komissaarit eivät valintansa jälkeen muodollisesti edusta omaa maataan vaan komissiota ja Euroopan yhteistä etua.
Palataan vielä katon romahtamiseen ja Strasbourgiin. Minulla oli vieraita viime viikolla juuri Strasbourgissa. Kaikkia kiinnosti erityisesti katon romahdus, mutta myös muut EU-asiat kiinnostivat.
Kansalaiset kyselevät, miksi tiedotusvälineet eivät kerro enemmän EU-asioista, vaikka media toitottaa koko ajan, että EU vaikuttaa lähes kaikkeen. Onko niin, että esimerkiksi terveysdirektiivin käsittelyn seuranta on toimittajien mielestä tylsää tässä salarakkaiden maailmassa.
Järjestin nettisivuillani lukijakilpailun toteuttamiskelpoisista EU-ideoista. Yllättävän moni esitti suomenkielisen, esimerkiksi kerran kuukaudessa ilmestyvän EU-lehden perustamista. Voisiko tällaiset esitykset tulkita lieväksi epäluottamuslauseeksi Suomen nykyisille tiedotusvälineille?
Tiedon tarvetta siis on. Kaikki eivät juokse hömpän perässä. Mutta kun hömppä lisääntyy aiemmin vakavasti otetuissakin tiedotusvälineissä, tilaa ei yksinkertaisesti tunnu riittävän kaikkeen. EU-uutisointi jää silloin helposti vähemmälle.
Mediataloissa mietitään varmasti jatkuvasti, miten EU-asioita on syytä seurata. Tänä päivänä EU-politiikkaa ja kansallista politiikkaa ei voi erottaa toisistaan. Suomi on ajanut avoimuuden ja julkisuusperiaatteen lisäämistä EU:ssa. Kunpa nämä hienot tavoitteet toteutuisivat paitsi puheissa myös käytännön toimissa.
Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki
