Jäätteenmäki vaatii jämeriä toimia ruokaskandaaliin selvittämiseksi 12.7.2008

Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki (kesk., ALDE) vaatii EU:lta jämeriä toimia sitä viime viikonloppuna kohdanneen juustoskandaalin selvittämiseksi.

- EU:n elintarviketurvallisuuden valvonta haiskahtaa syvästi homehtuneelle mozzarellalle. On pöyristyttävää, että useat eurooppalaiset yritykset ovat myyneet vanhentunutta juustomassaa useita vuosia, hän sanoi lauantaina 12. heinäkuuta Oopperaterassilla Savonlinnan satamassa.

Italian poliisitietojen mukaan jopa 40 italialaista, brittiläistä, saksalaista ja itävaltalaista yritystä on kuljettanut 11 000 tonnia pilaantunutta tai vanhentunutta juustomassaa kolmeen italialaiseen ja yhteen saksalaiseen juustolaan kaksi vuotta. Jäätteenmäki pitää tätä erittäin vakavana uutisena.

- Tapaus on tutkittava juuriaan myöten. Samalla on selvitettävä, löytyykö vastaavia tapauksia lisää.

Jäätteenmäki on erityisen huolissaan tapauksen terveysvaikutuksista. Hänen mielestään asia herättää useita kysymyksiä: Miten on mahdollista, että ihmisille on voitu myydä vaarallisen pilaantunutta ruokaa niin kauan? Mikä on EU:n elintarvikevalvonnan tila? Mitä EU:n elintarvikevirasto tekee?

Hän toivoo, että EU:ssa aloitettaisiin nyt myös todellinen arvokeskustelu kotimaisen puhtaan lähiruoan merkityksestä.

- Lähiruoassa tuottaja tunnetaan, ruoka on tuoretta ja lisäaineita tarvitaan vain vähän. Lisäksi lähiruoka kuormittaa ympäristöä merkittävästi vähemmän kuin tuontielintarvikkeet, sillä tuotteita ei tarvitse pakata kestämään monien päivien kuljetusmatkoja. Tämä on hyvä pitää mielessä erityisesti näinä päivinä, kun ilmastonmuutoksen torjuminen ja globaali ruokakriisi ovat kaikkien huulilla, Jäätteenmäki korosti.

Lisätietoja:

Anneli Jäätteenmäki: +32 (0)2 284 5614

« takaisin