Jäätteenmäki: Tiukemmat lobbarisäännöt avoimuuden voitto 8.5.2008
Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki (ALDE, kesk.) pitää Euroopan parlamentin tänään torstaina 8. toukokuuta hyväksymää mietintöä EU-lobbareista avoimuuden voittona.
- Perussopimusvaliokunnan mietintö muuttui paljon ex-raportoija Alexander Stubbin (kok.) ensimmäisten mietintöluonnosten jälkeen. Olen erityisen iloinen siitä, että mietinnön sanamuotoilut ovat nyt paljon voimakkaammat kuin alussa, Jäätteenmäki sanoi heti täysistuntoäänestyksen jälkeen Brysselissä.
Perussopimusvaliokunnan varapuheenjohtaja Jäätteenmäki seurasi EU-lobbauksen pelisääntöjä koskevan mietinnön valmistumista oman ryhmänsä puolesta, eli hän toimi varjoraportoijana. Hän iloitsee saaneensa mietintöön monia erityisesti liberaaliryhmälle tärkeitä asioita.
-_Konservatiiviryhmän valiokunnassa vastustama lobbareiden pakollinen rekisteröintijärjestelmä mahdollistaa lobbareiden tasapuolisen kohtelun. Se on ensiarvoisen tärkeää koko EU:n avoimuuden kannalta. Vapaaehtoisuuteen perustuvalla järjestelmällä ei tähän päästäisi, näpäytti Jäätteenmäki konservatiivikollegoitaan.
Parlamentti ehdottaa, että esittelijä voi liittää mietintöönsä luettelon lobbareista, joita on kuultu mietinnön valmistelun aikana. Jäätteenmäki olisi edennyt asiassa pidemmälle.
- Toivon, että niin sanottu lainsäädännöllinen jalanjälki otettaisiin jatkossa viralliseksi käytännöksi Euroopan parlamentissa. Tällainen avoimuus pakottaisi esittelijän kuuntelemaan tasapuolisesti eri näkemysten edustajia. Tällä tavalla voisi myös tulla julki, jos jotkut syövät suoraan toisen kädestä.
Euroopan parlamentin hyväksymä mietintö on vastine komission avoimuusaloitteeseen lobbareiden toiminnan muuttamiseksi avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi. Brysselissä toimii arviolta 15 000 lobbaria ja 2500 lobbariorganisaatiota.
Lisätietoja:
Anneli Jäätteenmäki, puhelin +32 (0)2 284 5614
