Kolumni Maaseudun Tulevaisuudessa: Tarve Suomen maatalouden puolustajille Brysselissä kasvaa 8.2.2008
Lissabonissa 13. joulukuuta juhlallisin menoin allekirjoitettu uusi EU-perussopimus, niin sanottu Lissabonin sopimus, lisää huomattavasti Euroopan parlamentin valtaa yhteisessä maatalouspolitiikassa. Tällä hetkellä parlamentilla on maatalousasioissa lähinnä lausunnonantajan rooli. Komissio tekee lakiesityksen, parlamentti antaa asiasta lausunnon, ja lopulta ministerineuvosto päättää asiasta. Uuden EU-sopimuksen myötä tilanne muuttuu.
Jos kaikki jäsenmaat hyväksyvät Lissabonin sopimuksen, neuvosto tekee jatkossa kaikki perustavanlaatuiset päätökset yhteisestä maatalouspolitiikasta yhteispäätösmenettelyssä parlamentin kanssa. Mikäli parlamentti ja neuvosto eivät löydä yksimielisyyttä, asia viedään sovittelumenettelyn ratkaistavaksi. Maatalouden hintoihin, tukiin ja kiintiöihin liittyvät asiat säilyvät kuitenkin jatkossakin neuvoston päätäntävallassa.
Toinen Lissabonin sopimuksen mukanaan tuoma merkittävä muutos unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan on se, että pakollisten ja ei-pakollisten menojen välinen ero poistetaan. Tällä hetkellä kyseinen erottelu määrää budjettivallan jaon parlamentin ja neuvoston välillä. Pakolliset menot ovat perussopimuksiin tai niiden nojalla annettuihin säädöksiin perustuvia menoja. Näiden menojen osalta parlamentti voi ainoastaan ehdottaa muutoksia, joista neuvosto tekee lopullisen päätöksen.
Ei-pakollisten menojen osalta parlamentilla on jo nyt lopullinen päätösvalta, sillä se voi viimeisessä käsittelyssä yksin päättää aikaisemmin hyväksymistään tarkistuksista. Parlamentin valtaa rajoittaa kuitenkin menojen lisäyksen enimmäismäärä. Tämän takia parlamentti voi lisätä neuvoston hyväksymään talousarvioesitykseen ei-pakollisia menoja vain rajallisesti.
Euroopan unionin vuotuisen talousarvion vahvistamismenettely muuttuu pakollisten ja ei-pakollisten menojen välisen erottelun poistumisen myötä. Euroopan parlamentista tulee käytännössä tasa-arvoinen budjettivallan käyttäjä neuvoston kanssa, ja sen valta lisääntyy myös maatalouden budjettikysymyksissä merkittävästi nykyisestä. EU-budjetista menee tällä hetkellä vähän alle puolet yhteisen maatalouspolitiikan rahoittamiseen, joten mistään ihan mitättömästä asiasta ei ole kyse.
Mitä tämä kaikki parlamentin vallan kasvu maatalousasioissa sitten merkitsee suomalaisen maanviljelijän kannalta?
Ensi arvoisen tärkeää on se, että Suomen vaikuttamista Euroopan parlamentissa tehostetaan jatkossa. Tällä hetkellä Suomella on 14 europarlamentaarikkoa. Vuoden 2009 parlamenttivaalien jälkeen määrä laskee kolmeentoista, joten tältä osin työ ei ainakaan helpotu. Suomalaisia parlamentaarikkoja riittää jatkossa jäseniksi yhä harvempaan valiokuntaan, joissa parlamentin varsinainen lainsäädännöllinen päätyö tehdään.
Parlamentin maatalousvaliokunnassa olisi hyvä olla jatkossa useampikin suomalaisjäsen yhden varajäsenen sijaan. Parlamentin raportoijasta nimittäin riippuu paljon se, millaiseksi parlamentin kanta muodostuu, tai ainakin millaiselta pohjalta keskustelu lähtee parlamentissa liikkeelle.
Maa- ja metsätalousministeriö on budjetoinut tämän vuoden alusta toisen ihmisen seuraamaan maatalousasioita Suomen pysyvään edustustoon Brysselissä, mikä on erinomainen asia. Europarlamentaarikkojen osalta laadun on kuitenkin korvattava määrä tulevaisuudessa. Tarvitsemme europarlamenttiin Suomen maatalousasiat hyvintuntevia, päteviä ja ahkeria edustajia, jotka ovat sitoutuneita työskentelemään koko Suomen maatalouden puolesta.
Lissabonin sopimus pitää hyväksyä vielä jokaisessa jäsenmaassa erikseen ennen kuin se voi tulla virallisesti voimaan, mahdollisesti ensi vuoden alussa. Irlanti on ainoa jäsenmaa, jossa uudesta EU-sopimuksesta kysytään kansan mielipidettä. Näin vaatii maan perustuslaki. Muissa jäsenmaissa EU-johtajat ovat vuorotellen peruneet vaaleja edeltäneitä lupauksiansa järjestää kansanäänestys uudesta sopimuksesta. Pelko kielteisestä kansanäänestystuloksesta on ollut monilla suuri - ei ehkä vähiten Iso-Britannian pääministeri Gordon Brownilla.
Slovenian puheenjohtajuuskausi käynnistää toden teolla Lissabonin sopimuksen ratifioinnit jäsenmaissa. Pääministeri Janez Janša on toivonut, että jopa 20 jäsenmaata ehtisi ratifioida Lissabonin sopimuksen ennen maan puheenjohtajuuskauden loppua 30. kesäkuuta. Suomessa hallituksen on määrä antaa asia eduskunnan käsittelyyn maaliskuussa.
Toivottavaa olisi, että ratifioinnin yhteydessä käytävä keskustelu pureutuisi myös pintaa syvemmälle uudesta EU-sopimuksesta ja keskustelussa päästäisiin myös pohtimaan tarkemmin sitä, miten Suomen maataloutta pystytään puolustamaan mahdollisimman tehokkaasti laajentuneessa unionissa Lissabonin sopimuksen voimaanastumisen jälkeen.
Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (ALDE, kesk.)
Perussopimusvaliokunnan varapuheenjohtaja
